Viime kesänä ryhdyin mielenkiintoiseen projektiin erään kansainvälisen kilpailun innoittamana. Kultaa ja kunniaa ei kilpailussa tullut, mutta kokemuksia ja mielenkiintoisia kokeiluja sitäkin enemmän.
Teeman pohjalta suunnitellusta mallistosta tuli toteuttaa kaksi asua. Mallistoni nimi Young Shadow eli nuori varjo kuvaa kaikkia niitä nuoria ympäri maailman, jotka luovat historiaa nykyhetkessä.
Kengissä käytin porontaljaa sekä armejan ylijäämävaraston pohjamateriaaleja. Vaatteissa mukavuus ja vaivattomuus olivat avainasemassa sekä repuissa matkaamisen helppous, kun kaikki mitä omistat on aina mukanasi.
Tuotteet ovat myynnissä OVVN-shopissa Helsingissä.
Sen enempää selittämättä antaa kuvien kertoa.
Kuvat: Ville Tarhala, Unicorn.kuvat
Mallit: Reeta Vaahtera ja Joona Haltia
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
lauantai 15. helmikuuta 2014
Äidille ja tyttärelle
Viime vuoden puolella suunnittelin ja toteutin äidille ja tyttärelle yhteensopivat kengät. Saimme kunnian ryhtyä suloisen Olivia-tytön kummeiksi. Silloin totesin, että haluan kokeilla vauvan pikkutossujen tekoa. Vauvan kenkien tekeminen olikin tossujen pienen koon vuoksi oikein hauskaa puuhaa ja melko erilaista ”aikuisten oikeisiin” kenkiin verrattuna. Oikein onnistuneet niistä tulikin, yhtä pientä seikkaa lukuuunottamatta. Tossut eivät mahtuneet Olivialle. Olin tainnut päässäni kuvitella vauvat todella pikkiriikkisiksi.
Meillä on ystäväporukalla tapana järjestää suuri joululahja-arvonta, jossa arvomme kuka antaa lahjan kenellekkin. Viime joulun arvonnassa sain Olivian äidin Saijan kohteekseni. Olin jo etukäteen ajatellut, etten tänä vuonna kenkiä tee, mutta koska muutama joulu sitten tein kengät Olivian isälle (Mikon ruskeat kengät onkin jo esitelty täällä aikaisemmin) samaisen arvonnan tuloksena, ajattelin, että tässä on tilaisuus kengittää koko perhe.
Suunnittelun lähtökohdaksi otin Olivian kenkien värimaailman. Tyyliltään kengistä tuli (kuulemma) keilakenkien ja fiftarityylin sekoitus. Kieltämättä kengät huutavat parikseen valtavaa kellohulmuhelmamekkoa. Saat Saija lähettää kuvia, jos moiseen unelmaan joskus kengät paritat. Nämäkin kengät edustavat hyvin vahvasti minulle ominaista nauhakenkä -tyyliä. Lupasin seuraavaksi suunnitella jotain minulle epätyypillistä. Saa nähdä, mitä se mahtaa olla.
Loppukaneettina ja muuten vaan tiedoksiantona haluan täälläkin kertoa, että Cobblerinan nettisivut uusiutuvat pian. Tulossa on oikein ammattimainen ilme ystäväni Veera Kolehmaisen tekemänä. Sanomme siis hyvästit blogipuolen Cobblerinan sivuille. Tämä Kukakulkeekengilläni jatkaa olemassa oloaan ja toimii jatkossakin foorumina, jossa kerron tekemisistäni. Odotan innolla uusia sivuja ja sen myötä uusia tuulia.
Keväällä on mukava tohina menossa, sillä kesäkuussa olisi tarkoitus valmistua ja se tarkoittaa opinnäytetyötä, ammatillista portfoliota sekä malliston suunnittelua ennen koulun loppumista. Näistä eniten jännitän 15.5 Helsingin Suvilahdessa järjestettävää W14- muotinäytöstä, jossa esittelen Cobblerinan uuden malliston, joka sisältää jalkineet, laukut ja vaatteet.
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Kengäntekoa Lontoolaiseen tapaan osa 2.
Edellisessä postauksessa päästiin siihen vaiheeseen, missä
laukun tekeminen yleensä loppuu, mutta kengän valmistaminen vasta alkaa.
Pääliset tulivat valmiiksi, vaikka varren tiukkuus tuottikin hivenen ongelmia ompeluvaiheessa.
Jäljelle jääkin enää koron rakentaminen ja viimeistelyt joiden jälkeen..
Tadaa! Kengät ovat valmiit.
Ollessani työharjoittelussa James Taylor and Sonilla
työnkuvaani kuului pääasiassa koekenkien eli mock-uppien leikkuuta, ompelua ja
pinkomista. Kun työntekijöiden kesälomat oli lomailtu ja kiireet hellittivät,
sain tilaisuuden oppia uutta ja kokeilla käsinommeltujen welt-kenkien tekoa.
Suuren avun tähän projektiin antoi James Taylorin nuorin,
vain alle 40 vuotias kenkämestari. Hän neuvoi ja näytti, ja minä tein perässä
parhaan kykyni mukaan. Opetukseen antoi myös oman panoksensa 70 vuotias kreikkalainen
vapisevakätinen kenkäjumala, mutta kielimuuri tuli tässä opastuksessa lopulta
esteeksi. Tämä iäkäs mestari vienosti muutamaan otteeseen totesi, että kenkien
tekeminen on liian raskasta hommaa naisille. Viimeisenä työpäivänäni kielimuurin
ja kuulo-ongelman vuoksi tämä 70 vuotias mestari luuli, että olen saanut potkut
näiden kyseisten kenkien johdosta. Hänelle ei ilmeisesti ollut missään
vaiheessa selvinnyt, että teen niitä omaksi ilokseni enkä asiakkaalle ja että
olen työharjoittelussa, enkä pysyvästi töissä. No, näitä sattuu..
Siirrytäänpä asiaan eli näihin Chelsea-boot kenkiin, joista
päälliset on siis saatu valmiiksi. Welt-kenkä -tekniikassa pinkopohja tehdään
hivenen erilailla kuin normaalissa liimakengässä. Liimakengässä pinkopohja on
tasainen läpyskä, jossa on joko valmiina pohjassa lenkkirauta tai sitten se
liimataan myöhemmin. Welt-kengässä pinkopohjaan tulee kaivertaa kuvassa näkyvä
ompelureunus, johon tehdään reiät pistoja varten. Myös materiaalit eroavat
pinkopohjissa, sillä liimakengissä ne ovat usein pahvia, kun taas welt-kenkä
olisi mahdotonta valmistaa pinkopohjan ollessa jotain muuta materiaalia kuin
nahkaa.
Kävipä sitten niin, että jouduin aloittamaan pinkopohjien
valmistuksen viisi kertaa alusta. Ensimmäisen parin jälkeen jouduin vaihtamaa
lestit, koska niissä oli rautapohja, joka ei sovellu tähän tekniikkaan. Tilalle
löytyi onnen kaupalla puinen pari, joiden muodosta pidin lopulta paljon enemmän
kuin ensimmäisen parin. Tästä vaihdoksesta johtuen jouduin tekemään kokonaan
uudet pinkopohjat reikineen kaikkineen. Seuraavaksi tunaroin vielä kaiken
lisäksi toisen pinkopohjan käyttökelvottomaksi, joten tein vielä yhden lisää.
Lopulta pinkopohjat olivat valmiit ja työ eteni. Seuraavassa
vaiheessa pääsin kokeilemaan oppimaani uutta pinkomistekniikkaa, jossa
pinkominen tapahtuu naulojen avulla. Se on kovin mielenkiintoinen tapa, jolla
saa hyvää ja rypytöntä jälkeä. Miinuspuolena tässä tavassa on se, että siinä
tuhoutuu noin sata naulaa per kenkäpari.. Ekologista? Eipä taida olla..
Tällä tyylillä päällinen pingotaan nauloilla pinkopohjan
reunoja myöden niin, että vuori ja päälinahka pingotaan molemmat yhtäaikaa.
Tämä vaatii voimaa, mutta säästää aikaa ja poistaa yhden työvaiheen. Kun
päälinen on naulattu pinkopohjaan, alkaa ompeluvaihe.
Ompelun edetessä tulee tehdä reiät pääliseen ja kenkää
kiertävään welttiin eli randiin.
Sitten on vuorossa vahalangan
valmistaminen, joka on kuulemma osa aitoa prosessia, vaikka lankaa saisi toki
valmiinakin. Tähän vaiheeseenkin tarvitaan noin viisi eri työvälinettä. Kun
siis teen tällä tekniikalla seuraavan kerran kenkiä, niin käytän valmista
lankaa, koska en omista oikeita työkaluja.
Vaikka ompeluvaihe vaatiikin voimaa, pidän siitä silti
kovasti, sillä se vaatii myös sorminäppäryyttä. Kumpikin iäkkäämmistä
kenkämestareista on joutunut luopumaan käsinompelusta, koska kädet ovat
vuosikymmenten työskentelyn myötä joko alkaneet täristä niin, ettei neulaa
tahdo saada reikien läpi tai tunto on kadonnut reikien teossa vaadittavan
voimainponnistuksen myötä.
Tämän ompeluvaiheen jälkeen pohjan keskiosa tasoitetaan
korkilla reunojen tasolle. Halutessaan korkin alle voi liimata lenkkiraudat, mutta
jätin ne pois todettuani, että kengistä tulee nahkapohjien vuoksi tukevat ilman
rautojakin.
Liimauksen jälkeen seuraava ompeluvaihe on reunaa kiertävä
koristetikkaus. Tikkaus aloitetaan sisäsyrjästä keskeltä kenkää, siitä mistä
weltti alkaa. Noin viisi reikää tehdään kerrallaan, sitten ompeleet, ja taas
reiät. Näin jatketaan kunnes päädytään toiselle puolelle kenkää weltin reunaan.
Jäljelle jääkin enää koron rakentaminen ja viimeistelyt joiden jälkeen..
Tadaa! Kengät ovat valmiit.
tiistai 19. marraskuuta 2013
3000 € kengät osa 1.
Kerronpa tarinan
kengistä, jotka tein kesällä. Vietin viime kesän työharjoittelussa Lontoossa
James Taylor and Son -jalkineyrityksessä. Sain monipuolista kokemusta
jalkineiden valmistuksesta ja harjoittelu huipentui Chelsy- boot kenkäpariin,
jotka tein muutamaa viimeistelyä luukuunottamatta kokonaan itse. Upeat kengät,
jotka tällä hetkellä astelevat Rooman katuja onnellisen omistajansa ilona ja
huolena. Huolta aiheuttaa kenkien kuluminen. Oivoi, kun pohja ei näytä enää
uutuuttaan kiiltävältä ja naarmujakin tulee. Se on kenkien elämää se, käyttö
kuluttaa. Oma kantani niin vaatteissa, kengissä kuin laukuissakin on, että ne
ovat käyttöä varten, eivät kaappiin piilottamista varten. Jos kuitenkin haluat
suojella kenkiäsi, niin muista antaa nahkakengillesi vapaapäivä käytön jälkeen.
Eli käyttöpäivä ja sitten vapaapäivä, jolloin voit ulkoiluttaa jotain toista
kenkäpariasi. Näin nahkakenkäsi pysyvät hyvänä hieman pidempään.
Sitten kesän
saavutukseni kuvien siivittäminä, koska kuvat kertovat ja niin edelleen..
Kenkien valmistaminen
alkoi siten, että teippasin lestin (puistossa kauniina kesäpäivänä säästä
nauttien ja vadelmia syöden) kaavoitusta varten. Kuvassa lesti, jolle kaavoitin
kengät ja joita luulin käyttäväni, mutta eihän se sitten lopulta ihan niin
mennyt.
Varsinaisesta
kaavoituksesta ei ole kuvaa, mutta eipä tuo haittaa. Tylsää hommaahan se joka
tapauksessa on. Siirrytäänpä siis kaavoituksen jälkeiseen toimintaan eli
materiaalin leikkuuseen. Kuvassa käytössä brittien suosima clicking knife, joka
on ainakin omasta mielestäni huisisti paljon parempi kuin meillä käytössä oleva
kirurgin veitsi. Brittiversiota pystyy teroittamaan eikä siitä napsahda kärki
poikki heti kun vaihtaa uuden terän. Lisäksi kahva on kädessä paljon tukevampi
kuin kynän mallinen kirurgin veitsi.
Yksi tärkeimmistä
harjoittelussa oppimistani asioista on ehdottomasti käsin ohentaminen. Aiemmin
olen tuskaillut, kun on täytynyt mennä koululle ohentamaan ja monesti tehokas
työskentely on katkennut ohentamisen takia. Enää en ohennuskoneeseen suostu
koskemaan. Käsin tulee hyvä.
Palat
valmiina. mitäköhän tästä tulee? Kuvassa myös muutama tärkea työkalu..
Ohennuksen jälkeen
viikaus. Kuvassa olevat klipsut eivät ole nahassa kiinni huvikseen vaan ne
pitävät palan kaavaa paikallaan, jotta viikauksen jälkeen kappale on edelleen
oikean mallinen. Täällä emme lisänneet kaavoihin mitään varoja, vaan se joka
leikkasi kappaleet lisäsi viikaus ja allemenovarat leikatessa.
Muutama
sauma ommeltuna. Tästä alkaakin jo hivenen hahmottua mitä on tulossa.
Jep, menossa
viimeinen ommel, joka oli tuskaisin, hirvein kamalin ja vaikein ommel ikinä.
Tuo ohut varsi ei vaan millään tahtonut mahtua koneeseen.
Tällaiset
näistä päälisistä sitten tuli. Saappaat, joissa venykkeet ja
brogue-reijitykset.
Seuraavaksi päästään pinkomaan ja ompelemaan käsin. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)